Stora Ensolta odotetaan sitoumusta saamelaismetsäkiistassa
Stora Enson yhtiökokouksessa käsiteltiin 21.3.2006 yhtiön puunhankintaa Inarin saamelaisporonhoidolle tärkeistä metsistä. Yksityiset osakkeenomistajat toistivat jo edellisenä vuonna yhtiökokouksessa esillä olleen aloitteen lopettaa puunhankinta alueilta, joilla valtion metsänhakkuut loukkaavat poronhoitajien oikeutta elinkeinoonsa ja kulttuuriinsa. Nämä alueet ovat usein myös luonnonsuojelullisesti arvokkaita vanhoja metsiä.
Paperiteollisuudelta vaaditaan tekoja
Laaja rintama ympäristöjärjestöjä julkaisi tänään vision suuntaviivoista Euroopan paperiteollisuuden ohjaamiseksi kestävämmälle pohjalle Frankfurtissa Paper World -messuilla. Visio on ensimmäinen järjestöjen koskaan tekemä yhteinen aloite paperiteollisuutta koskien. Vision on allekirjoittanut 48 järjestöä 21 maasta. Suomesta mukana ovat Greenpeace, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF. Visiossa edellytetään toimia mm. vastuullisesta puunhankinnasta; Suomessa tämä koskisi mm. Inarin metsiä.
Greenpeace förundrar sig över industrins uttalanden om skogstvisten
22.12.2005
Sju organisationer som företräder skogsindustrin vädjade i dag till statsrådet för att regeringen ska trygga skogssektorns framtid i övre Lappland och lösa den pågående tvisten. Enligt organisationerna får skogssektorn inte köras ned i övre Lappland.
Greenpeace förundrar sig över skogsindustrins uttalanden. Varken Greenpeace, de övriga miljöorganisationerna eller renskötarna har någonsin föreslagit en nedkörning av skogssektorn i övre Lappland. Greenpeace understryker att tvisten inte kan lösas utan att förändra skogsbruket i dess nuvarande form eftersom avverkningarna är socialt och ekologiskt ohållbara.
Aktion vid Stora Ensos fabrik i Nederländerna
Greenpeaces aktivister från fyra europeiska länder demonstrerade tidigt på tisdagsmorgonen mot Stora Ensos virkesupphandling vid Stora Ensos fabrik i Wapenveld i Nederländerna. Miljöorganisationens klättrare målade om bolagets logo med orden Forest Crime på fabrikens fasad.
Forststyrelsen struntar i FN:s beslut
Förenta Nationernas människorättskommitté beslöt i förrgår att de finska myndigheterna måste stoppa skogsavverkningarna i Nellim i östra Enare. Enligt människorättskommittén ska Forststyrelsen avhålla sig från avverkningar i de områden som är föremål för juridisk granskning eftersom avverkningarna kan ha en negativ inverkan på samernas renskötsel.
Metsähallitus ei piittaa YK:n ihmisoikeuskomitean päätöksestä
Metsähallitus on YK:n suosituksesta huolimatta jatkanut hakkuita Nellimissä. "Ulkoministeriön ja Metsähallituksen tahallinen hidastelu ja piittaamattomuus kansainvälistä oikeutta kohtaan on törkeä. Tässä ei ole kyse ainoastaan saamelaisten ihmisoikeuksista ja ikimetsien suojelusta, vaan myös Suomen uskottavuudesta oikeusvaltiona", Greenpeacen tiedottaja Mikael Sjövall toteaa.
Stora Enson paperilaiva pysäytettiin Lyypekin satamassa
10.11.2005
Arviolta 40 Greenpeacen aktivistia protestoi tänään Stora Enson puunhankintaa vastaan Lyypekin satamassa Saksassa. Ympäristöjärjestön kiipeilijät roikkuivat nostosillassa neljänkymmenen metrin korkeudessa estäen Antares-nimisen laivan pääsyn satamaan purkamaan lastinsa. Sillalta levitettiin banderolli, johon oli kirjoitettu "Stoppt Urwaldzerstörung, stoppt Stora Enso" (Lopeta aarniometsien tuhoaminen, pysäytä Stora Enso).
Metsähallituksen hakkuut loukkaavat saamelaisten ihmisoikeuksia
Kansainvälisen oikeuden professori Martin Scheinin tyrmää Metsähallituksen ja ministeri Juha Korkeaojan väitteet siitä, että liikelaitoksen meneillään olevat hakkuut Nellimissä olisivat kansainvälisen oikeuden mukaisia. Metsähallitus kritisoi eilen Greenpeacea tiedotteessaan todeten, että Metsähallitus ei riko perustuslakia, poronhoitolakia eikä kansainvälisiä sopimuksia, vaikka julkisuudessa näin on väitetty.
Forststyrelsens avverkningar kränker samernas mänskliga rättigheter
8.11.2005
Martin Scheinin, professor i folkrätt vid Åbo Akademi, tillbakavisar Forststyrelsens och minister Juha Korkeaojas påståenden som gör gällande att avverkningarna i Nellim är förenliga med folkrätten. Forststyrelsen riktade igår skarp kritik mot Greenpeace i sitt pressmeddelande och meddelade att Forststyrelsen inte kränker vare sig grundlagen, lagen om renskötsel eller folkrättsliga avtal, trots att motsatta påståenden cirkulerar i offentligheten.
Stora Enson paperilaiva saarrettiin Kemissä
7.11.2005
Ympäristöjärjestö Greenpeacen vapaaehtoiset useasta Euroopan maasta aloittivat aamuyöstä mielenilmauksen Stora Enson Kemin Veitsiluodon tehtaalla. Paperia lastaava alus saarrettiin laituriin poijuilla ja kumiveneillä. Osa mielenosoittajista kiipesi laivan keulaköysiin ja kiinnitti laivan kylkeen banderollin, johon oli kirjoitettu Finnish Forest Crime.
Stora Ensos fartyg blockerades i Kemi
7.11.2005
Miljöorganisationen Greenpeaces aktivister från ett flertal europeiska länder blockerade tidigt på måndagsmorgonen skogsbolaget Stora Ensos fraktfartyg i Kemi invid Veitsiluoto pappersfabrik. Aktivisterna omringade fartyget med bojar och gummibåtar. En del av demonstranterna klättrade upp för fartygets förlina och fäste en banderoll i skrovet med texten Stop Forest Crime.
Metsähallitus johtaa harhaan tiedotteellaan Pohjois-Suomen metsistä
13.6.2005
Metsähallituksen tämänpäiväinen tiedote Pohjois-Suomen vanhojen metsien suojelun ns. dialogiprosessista sisältää virheellistä tietoa Greenpeacen vaatimuksista. Laitoksen mukaan "Kansainvälinen Greenpeace ei dialogin aikana hyväksynyt siinä sovittuja ratkaisuja, vaan vaati edelleen toukokuussa 500 000 hehtaarin laajuista hakkuukieltoa Pohjois-Suomen metsiin."
Nämä tiedot eivät pidä paikkaansa. Kyseessä ovat tahalliset väärinymmärrykset, joita tekosyinä käyttämällä Metsähallitus yrittää kiinnittää huomion pois siitä, että laitos keskeytti ympäristöjärjestöjen kanssa käymänsä suojeluneuvottelun yksipuolisella päätöksellään.
Metsähallitus lopetti neuvottelut
Metsähallitus päätti perjantaina 10.6. lopettaa neuvottelut Inarin paliskuntien ja saamelaiskäräjien kanssa. Laitos ilmoitti ettei sopimukseen voida päästä, ja että hakkuut laidunmetsinä arvokkailla alueilla aloitetaan elokuussa.
Greenpeacen leiri purettiin Anti-Terror -häiriköinnin saattelemana
Poliisi puuttui eilisiltana Greenpeacen leirin purkamista häirinneiden henkilöiden riehumiseen Inarin Nellimissä. Greenpeacen leirin purkua häirittiin tuttuun tapaan humalassa tönimisellä, päällekäymisellä, huutamisella ja tavaroita varastamalla.
Saamelaisneuvosto perustaa saamelaiskoalition
Saamelaisneuvosto keskusteli kokouksessaan Karesuvannossa maaliskuun lopulla Inarin metsänhakkuukiistasta ja päätti tukea Inarin porosaamelaisia ikävässä tilanteessa johon Metsähallituksen toiminta on johtanut.
Saamelaisalueen vanhojen metsien puolustaminen jatkuu
Greenpeace purkaa lähipäivinä Inarin Nellimissä sijaitsevan talviasuttavan metsäleirinsä tarpeettomana. Maaliskuussa Inarin Paadarskaidin metsäalueelle perustettu metsäasema siirrettiin Nellimiin huhtikuun alussa.
Hyggesrester från gammelskogar tippade utanför ministerium i Helsingfors
Greenpeaces aktivister synliggör i dag skogskonflikten i Enare för tjänstemännen och politikerna i Helsingfors. En lastbil tippade i morse hyggesrester från Enare utanför jord- och skogsbruksministeriets trappor på Regeringsgatan i Helsingfors. Aktivisterna vill på detta sätt konkretisera avverkningarnas följder för renskötseln och påminna beslutsfattarna om det som kvarstår av Finlands finaste gammelskogar då skövlingen har slutförts.
Protesti saamelaisalueen vanhojen metsien hakkuita vastaan Helsingissä
Greenpeacen aktivistit havainnollistavat tänään virkamiehille ja poliitikoille Inarin metsäkiistaa Helsingissä. Kuorma-autollinen Inarista valtion metsistä kerättyä hakkuutähdettä kipattiin aamulla maa-ja metsätalousministeriön portaille konkretisoimaan hakkuiden poronhoidolle aiheuttamia haittoja ja muistuttamaan mitä Suomen hienoimmista vanhoista metsistä jää hakkuiden jälkeen jäljelle.
Katso video (2,65 MB Windows Media)
Maankäyttöoikeudet saamelaisalueella edelleen ratkaisematta
Metsähallitus ja maamme ulkoasiainministeriö tiedottivat tänään YK:n ihmisoikeuskomitean päätöksestä hylätä kahden saamelaisen poromiehen ja Muotkatunturin paliskunnan valitus Metsähallituksen Inarin kunnan Angelin alueella suorittamista hakkuista.
Vihreän Liiton kannanotto 14.4.
Vihreän eduskuntaryhmän mielestä perinteinen, vapaasti laiduntava poroelinkeino on turvattava Ylä-Lapissa. Tämän vuoksi hakkuista kaikissa tärkeissä laidunmetsissä olisi luovuttava kunnes kestävä ratkaisu ongelmaan on löydetty.
Lue kannanotto »
Författare besöker gammelskogar i Enare
Författare från sju europeiska länder besöker denna vecka Enare för att bekanta sig med Greenpeaces skogskampanj. Författarna stiftar bekantskap med den traditionella renskötseln och de lokala gammelskogar som utgör viktiga betesmarker för renarna. Samer från Norge, Sverige, Finland och lokala renskötare från Enare träffar författarna för att berätta om samernas syn på naturen, sin kultur och renskötseln. Resan inbegriper besök till såväl avverkade skogar som intakta, oavverkade gammelskogar.
Kirjailijat tutustuvat kiistametsiin Inarissa
Kirjailijoita seitsemästä Euroopan maasta tutustuvat tällä viikolla Greenpeacen metsäkampanjaan Suomessa. Inariin suuntautuvalla matkalla tutustutaan vapaasti laiduntavaa poronhoitoa kohdanneisiin ympäristömuutoksiin ja vanhoihin metsiin. Saamelaiset Norjasta, Ruotsista ja Suomesta ja Inarin poromiehet kertovat vieraille saamelaisten luontosuhteesta, kulttuurista ja poronhoidosta. Maastossa tutustutaan sekä hakattuihin että hakkaamattomiin metsiin.
Saamelaisneuvostolta täysi tuki Inarin poronhoitajien vaatimuksille
Julkilausuma 11.4.2005
Saamelaisneuvosto, joka on neljän valtion saamelaisten yhteinen organisaatio, on syvästi huolissaan Inarin kunnan alueella käynnissä olevasta vapaasti laiduntavan poronhoidon ja metsätalouden vastakkainasettelusta, jossa työllisyyskysymykseksi verhoiltuna palautetaan kovalla kädellä ruotuun elinkeinoaan ja perinteistä kulttuuriaan puolustavia saamelaisia poronhoitajia. Saamelaisneuvosto on myös huolissaan Suomen valtion välinpitämättömyydestä kuulla ja ymmärtää saamelaisten tarvetta puolustaa maitaan. Poronhoitajat haluavat suojella alueitaan, koska he elävät niistä.
Luontoväki pettynyt Ylä-Lapin metsäkeskustelun tasoon
Inarin luonnonystävät ry
Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin luonnonsuojelupiiri ry
Lapin lintutieteelinen yhdistys ry
Inarissa vuosikausia pattitilanteessa vellonut metsäkeskustelu kaipaa selkeämmin luonnonsuojelun arvoihin tukeutuvaa näkökulmaa. Keskustelu on keskittynyt poro- ja metsätalouteen. On unohdettu, että riidan keskipisteenä on alueita, jotka ovat koko Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen hienoja ja harvinaisen laajoja erämaisia metsäalueita, ja joiden virkistyskäyttö- ja imagoarvo koko Inarin kunnalle on tietoisesti unohdettu.
Ahdistelu ja tappouhkaukset varjostavat metsäneuvotteluja
Paliskuntain yhdistys, Metsähallitus ja Inarin paliskunnat jatkavat tänään Ivalossa neuvotteluja metsätalouden ja poronhoidon yhteensovittamisesta Ylä-Lapissa. Samaan aikaan Metsähallituksen palkkaamat metsurit ja toimihenkilöt ovat perustamassa nk. Anti-Terror-leiriä Nellimiin Greenpeacen metsäaseman välittömään läheisyyteen.
Greenpeacen metsäasema siirtyy Nellimiin
Greenpeacen Inariin maaliskuun alussa perustetun metsäaseman paikka on vaihdettu Paadarskaidista läntisestä Inarista itään Nellimiin.
Metsähallitus lopetti hakkuut Nellimin porojen tärkeillä laidunalueilla maaliskuun alussa metsäyhtiö StoraEnson pyynnöstä. Nellimin suunnalla on hakattu viime vuosina rajusti porojen tärkeitä laidunalueita. Alueen poronomistajat ovat suunnitelleet oikeustoimia Metsähallitusta vastaan oikeuksiensa turvaamiseksi. Metsähallitus on hakannut alueella siitä etukäteen ilmoittamatta. Poromiesten mukaan Metsähallituksen mainostamilla neuvotteluilla ei ole tähän asti ollut juuri mitään käytännön merkitystä.
Suomen luonnonsuojeluliitto ja Greenpeace tukevat saamelaiskäräjien ratkaisuehdotuksia metsäkiistaan
Porolaidunten riittävyys kiistan ydin
Ympäristöjärjestöt Greenpeace ja Suomen luonnonsuojeluliitto tukevat saamelaispaliskuntien ja saamelaiskäräjien tiistaina esittämää näkemystä, jonka mukaan Metsähallituksen on aloitettava lakisääteiset neuvottelut paliskuntien kanssa poronhoidon edellytysten turvaamiseksi, että paliskuntien rajaamat alueet on jätettävä hakkuiden ulkopuolelle ja että Metsähallituslaista on poistettava toiminnan tuottovaatimus saamelaisten kotiseutualueella.
Stora Ensos gáibiduvvo oktasa ovttasvástádusa váldima
Preassadiedáhus 20.3.2005
Vuovdefitnodat Stora Enso fitnodatcoahkkimis giehtadallet otne ossosiid oamasteaddjiid álgaga heaittihit muora oastima Sámiguovllu earenomá dehála boazoguohtoneatnamiin. Fitnodat lea stáhta fidnolágádus meahcceráddehusa stuorámus oasti. Stora Enso oastá eana oasi meahcceráddehusa Sámiguovllus cuohppan muoras.
Stora Ensolta vaaditaan yhteiskuntavastuuta
Metsäyhtiö Stora Enson yhtiökokouksessa käsitellään tänään osakkeenomistajien aloitetta lopettaa puunhankinta saamelaisten kotiseutualueen kriittisen tärkeiltä laidunmetsäalueilta. Yhtiö on valtion liikelaitoksen Metsähallituksen suurin asiakas ja ostaa suurimman osan laitoksen saamelaisalueelta hakkaamasta puusta.
Ihmisoikeusliitto paheksuu saamelaisten poronhoitoalueen metsänhakkuita
Ihmisoikeusliitto ry on laatinut saamelaisten poronhoitoalueiden metsänhakkuista noussutta kiistaa koskevan kannanoton. Kannanotto on toimitettu tänään suoraan ministereille Vanahanen, Tuomioja, Korkeaoja, Koskinen ja Enestam.
Saamelaismetsien kiistat ratkaistavissa
Tänään Helsingissä julkistetussa Greenpeacen ja Suomen luonnonsuojeluliiton raportissa "Ahtaalle ajetut Valtion hallinnoimien metsien suojelu, käyttö ja merkitys saamelaisalueella" ehdotetaan että saamelaisten kotiseutualueella valtion hallinnoimat metsät siirrettäisiin Metsähallituksen luontopalvelujen hallintaan, ja alueen metsätaloudelta poistettaisiin ehdoton kannattavuuden vaatimus. Tämä mahdollistaisi Metsähallituksen keskittymisen paikalliseen työllistämiseen ja poronhoidon edellytysten turvaamiseen lain mukaisella tavalla.
Saamelaisnuorten ja Greenpeacen ympäristötaideteos: nyt riittää! Jättiläisporo Juutuanjoen jäälle
Saamelaisnuoret ja Greenpeace tekivät tänään hiilipölystä suuren poron Inarin Juutuanjoen jäälle. Poroa ympäröivät saameksi ja englanniksi tekstit: nyt riittää!
Samiska aktivister och Greenpeace i samfälld aktion
Samiska ungdomar och Greenpeace tecknade i dag konturerna av en gigantisk ren på Juutuaflodens is i Enare. Miljökonstverket omgavs av texter på samiska och engelska med uppmaningen: Nu räcker det!
Sámenuoraid ja Greenpeace oktasa birasdáiddaráhkadus: De nohká! Boazu Juvduajot alde
Sámenuorat ja Greenpeace ráhkadedje odne gunain stuorrá bohcco Anárii Juvduajot ala. Bohcco birra leat čállon teavsttat sámegillii ja eaŋgalsgillii: De nohká!
Mielenilmaus saamelaisporonhoidon ja metsien puolesta Roomassa
Greenpeace esitti tänään Suomen pääministerille vetoomuksen Saamenmaan porometsien puolesta meneillään olevassa YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) metsäkokouksessa. Järjestön vapaaehtoiset dumppasivat FAO:n päämajan eteen puuhaketta ja levittivät katolta banderollin Stop Trashing Sámi Reindeer Forests.
Ávzzuhus Sámi boazodoalu ja vuvddiid bealis Romas
Roma/Anár Greenpeace buvttii ovdan otne Suoma oaiveministerii ávzzuhusa Sámi boazoguohtoneatnamiid vuvddiid beales Ovttastuvvon Náuvnnaid biebmo- ja eanadoalloorganisauvnna (FAO) vuovdeèoahkkimis. Greenpeace friijadáhtola bargit lebbejedje FAO váldodoaimmahaga gáhtu alde banderolla Stop Trashing Sámi Reindeer Forests (heaitet bilideames Sámi boazoguohtumiid).
Protest mot finländsk skogspolitik i Rom
Greenpeace vädjade i dag till statsminister Matti Vanhanen och jord- och skogsbruksminister Juha Korkeaoja som deltar i ett skogsmöte i Rom. Miljöorganisationens aktivister dumpade ett lastbilsflak med träflis utanför Förenta Nationernas livsmedels- och jordbruksorganisations (FAO) högkvarter i Rom. En del av aktivisterna klättrade upp på taket och vecklade ut en banderoll med texten "Stop Trashing Sámi Reindeer Forests".
Suomi syyllistyy kaksinaismoraaliin ihmisoikeuspolitiikassaan
Angeli/Geneve Greenpeacen aktivistit ja paikalliset poromiehet jatkoivat tänään neljättä päivää luonnonsuojelullisesti arvokkaiden porojen laidunmetsien merkintää Inarin Angelissa. Poromiesten ja Greenpeacen yhteistyönä maastoon viedään suomen- ja saamenkielisiä kylttejä, joissa kerrotaan metsien olevan arvokkaita porojen laidunalueita. Niissä viitataan Poronhoitolain 2§:ään, jonka mukaan valtionmaita ei saa käyttää siten että siitä on huomattavaa haittaa poronhoidolle.
Suomen metsäyhdistys levittää väärää tietoa
Suomen metsäyhdistys on tänään avannut uusittuina forest.fi -verkkosivunsa. Ajankohtaisesta Ylä-Lapin metsäkiistasta sivut sisältävät valheellista ja harhaanjohtavaa tietoa.
Boikottiuhkaukset kohdistuvat sivullisiin yrittäjiin
Lapin radio on tänään uutisoinut Greenpeacen nettilinkeistä. Päivän uutisten mukaan Ylä-Lapissa lietsotaan ostoboikottia "Greenpeacen kanssa toimivia poromiehiä ja ohjelmapalveluyrittäjiä kohtaan".
Greenpeace oli listannut verkkosivuilleen pohjoisen poronlihaa suoramyyviä yrityksiä ja ohjelmapalveluyrittäjiä edistääkseen paikallisiin olosuhteisiin tutustumista ja tukeakseen paikallista elinkeinotoimintaa. Greenpeace on halunnut välittää tietoa pohjoisen suoramyynnistä ja matkailusta tarjoamalla valikoiman linkkejä sivuillamme vieraileville tuhansille kävijöille.
Ylä-Lapin metsäkiistassa tarvitaan valtion toimenpiteitä
Metsähallituksen päätös keskeyttää hakkuut Nellimin tärkeissä laidunmetsissä on tervetullut välipäätös Ylä-Lapin metsäkiistassa. Greenpeace vaatii Maa- ja metsätalousministeriöltä selkeitä toimenpiteitä asian ratkaisemiseksi. Hakkuiden väliaikainen siirtäminen ei yksin riitä.
Riikkaidgaskkasa berotupmi sámeguovllu vuvddiide ja boazodollui
Greenpeace vuoððuðii odne Anárii riikkaidgaskasa vuovdeguovddáa fuobmáandihtii stáhta vuovdečuollamiid vahágin boazodollui. Vuovdeguovddá doaibmá dieðihangaskaoapmin Greenpeace bargiid ja friidjadahtola olbmuid gaskkas dán giða áigge.
Kansainvälistä huomiota saamelaisalueen metsille ja poronhoidolle
Greenpeace perusti tänään Inariin kansainvälisen metsäaseman kiinnittääkseen huomiota poroelinkeinolle haitallisiin valtion metsien hakkuisiin. Metsäleiri toimii tiedotustukikohtana Greenpeacen työntekijöille ja vapaaehtoisille kevään ajan.
De samiska gammelskogarna får internationell uppmärksamhet
Greenpeace har i dag grundat en internationell skogsstation i Enare för att fokusera på de statliga avverkningar som hotar renskötseln i det samiska hembygdsområdet. Skogsstationen fungerar som en stödpunkt för Greenpeaces medarbetare och aktivister under vårens lopp.