Päiväkirja
Metsähallituksen hakkuut Siuttajoella
27.09.2006
Metsähallitus hakkaa erittäin arvokkaita jäkälä- ja luppolaitumia Muddusjärven paliskunnan kiellosta huolimatta Partakon Mutajärvellä. Paliskunnan mukaan Metsähallituksen kanssa käydyt keskustelut eivät olleet poronhoitolain mukaisia neuvotteluja, koska paliskunnalla ei ollut mahdollisuuksia vaikuttaa hakkuisiin.
Kesäkuun lopulla Metsähallitus ilmoitti hakevansa sopua Inarin paliskuntien kanssa loppuvuoden 2006 hakkuualueista Inarissa.
Metsähallitus ja Muddusjärven paliskunnan hallitus tapasivat Siidassa Inarissa 28.6..
Paliskunnan mukaan kyseessä ei ollut poronhoitolain vaatima neuvottelu, koska paliskunnalla ei ollut mahdollisuuksia vaikuttaa Metsähallituksen esittelemiin hakkuusuunnitelmiin.
Paliskunnan mukaan Metsähallitus antoi todellisten hakkuusuunnitelmien sijaan vain ylimalkaisia tietoja hakkuuaikeistaan. Paliskunta on kuitenkin toistuvasti vaatinut Metsähallitukselta tietoja ja tarkkoja karttoja laitoksen hakkuusuunnitelmista riittävissä ajoin ennen hakkuiden aloittamista. Nytkään paliskunnalla ei ollut mahdollisuutta tutustua konkreettiseen hakkuusuunnitelmaan ajoissa ja muodostaa jäseniään kuullen kantaansa siihen, koska varsinaiset suunnitelmat toimitettiin vasta mainitun tapaamisen jälkeen vain 2 viikkoa ennen hakkuiden aloittamista.
Paliskunta suhtautuu erityisen kielteisesti Metsähallituksen esittelemiin hakkuusuunnitelmiin Siuttajoen tien suunnalla Partakossa, jossa hakkuut alkoivat elokuun alussa erittäin hyvissä jäkälä- ja luppometsissä. Kokouksessaan 3. elokuuta paliskunta päätti kieltää Metsähallitusta ryhtymästä näihin hakkuisiin.
Paliskunta pitää kannanotossaan Metsähallituksen toimia törkeinä ja porotaloutta loukkaavina. Metsähallitus on aloittanut alueella hakkuut kuivimpaan kesäaikaan, jolloin jäkäliköiden vaurioituminen on erittäin voimakasta. Jäkälä musertuu hakkuutyössä ja peittyy hakkuutähteiden alle. Metsähallitus ei ole edes esitetyistä pyynnöistä huolimatta suostunut siirtämään hakkuita talviaikaan, jolloin lumipeite ainakin osittain suojaa jäkälää hakkuutoiminnalta.
Kuvat tällä sivulla: (c) Matti Snellman