-->

Päiväkirja

Kiista ihmisoikeuksista jatkuu

13.12.2005

Pääministeri, presidenttiehdokas Matti Vanhanen mainitsi viime viikolla nettipäiväkirjassaan törmänneensä Lontoossa "propagandatietoon, jota levitetään Ylä-Lapin hakkuita vastaan." Vanhanen jatkaa: "Siellä paheksutaan sitä, että alkuperäiskansa on menettämässä vapaan oikeutensa metsästää poroja metsissä. Tällaiseksi ne viestit muuttuvat, kun tavoitteena on herättää paperin ostajat vastustamaan hakkuita." Lieneekö Lontooseen kiirinyt tieto siitä, että Saamelaisneuvoston edustajat tapasivat Ison-Britannian parlamentin ympäristölautakunnan (EAC) jäseniä Helsingissä? Matti Vanhasen tietolähde asiassa on mysteeri, mutta Saamelaisneuvoston tiedotteen mukaan lautakunnalle kerrottiin Suomessa loukkattavan alkuperäiskansan ihmisoikeuksia hakkaamalla saamelaiselle poronhoidolle tärkeitä laidunalueita neuvottelematta tasapuolisesti asianosaisten kanssa.

Myös Stora Enso on päätynyt otsikoihin Ruotsissa ja Suomen ruotsinkielisissä medioissa. Ruotsalainen realtid.se kertoo kuinka Tukholman yliopiston ihmisoikeustutkija Rebecca Lawrence oli lähestynyt Suomen hallitusta liittyen saamelaisten ihmisoikeuskysymyksiin ja Stora Enson tapaan suhtautua asiaan. Pian tämän jälkeen metsäkonsernin edustaja oli ollut yhteydessä yliopiston johtoon ja kysellyt, kuinka he voivat sallia tutkijansa "kirjoittaa omia mielipiteitään yliopiston paperille." Rebecca Lawrence ilmoittaa kokeneensa Stora Enson yhteydenoton tyyliltään uhkaavana.

Lue Saamelaisneuvoston tiedote tapaamisesta EAC:n kanssa sekä pääministeri Vanhasen kommentti nettipäiväkirjassa. Stora Enson yhteydenotosta Tukholman yliopistoon mm. Hufvustadsbladetin artikkeli ja ruotsalaisen nettilehden realtid.se:n artikkeli.