-->

Päiväkirja

Metsähallitus ei noudata oikeuden päätöstä

30.10.2005

YLE:n uutisten ja Suomen porosaamelaiset ry:n mukaan Lapin käräjäoikeus kielsi 26.10. päätöksellään Metsähallitusta jatkamasta porojen laidunalueiden hakkuita Inarin Nellimissä. YLE:n mukaan Metsähallitus ei kuitenkaan aio lopettaa hakkuita ennenkuin saa "lopullisen päätöksen" Inarin nimismieheltä. TV-uutisten mukaan Metsähallitus aikoo vaatia saamelaisporomiehiltä useiden satojen tuhansien eurojen korvauksia.


Suoma Boazosàmit rs
Suomen porosaamelaiset ry.
Tiedote 28.10.2005

Saamelaisporomiehet nostavat kanteen Metsähallituksen hakkuista Inarissa

Metsähallitus on aloittanut Nellimissä hakkuut porotaloudelle korvaamattoman arvokkailla metsämailla, porojen syöttöaitauksen sisällä.

Metsähallitukselle on kerrottu parhaillaan hakkuiden kohteena olevan Martinjärven alueen olevan erityisen tärkeää porojen laidunaluetta. Hakkuut on aloitettu poromiehiä kuulematta, eikä poromiehille tai heidän asiamiehelleen asianajaja Johanna Ojalalle ole pyynnöistä huolimatta ilmoitettu hakkuista etukäteen.

Nellimin poromiehet nostavat kanteen hakkuita vastaan. Oikeutensa turvaamiseksi Lapin käräjäoikeudelle on jätetty turvaamistoimihakemus, jossa pyydetään oikeutta määräämään Metsähallitusta lopettamaan hakkuut. Käräjäoikeus on 26.10 antanut asiassa kiireellisen päätöksen, jossa se kieltää hakkuiden jatkamisen. Metsähallitus on kuitenkin ilmoittanut, että se jatkaa hakkuita, koska ei virallisesti ole saanut päätöstä tiedoksi. Metsähallituksen lakiasianjohtaja Jorma Karttunen on lisäksi ilmoittanut, että edellyttää poromiehiltä ns. turvaamistoimivakuuden asettamista ulosotonhaltijalle, vaikka se on hyvin tietoinen siitä, että poromiehillä ei ole taloudellisia mahdollisuuksia vakuuksien asettamiseen. Metsähallitus on sinänsä myöntänyt olevansa päätöksestä tietoinen.

Metsähallituksen tulisi lopettaa hakkuut Nellimissä, jotta poromiehet saavat asiassa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin. Hakkuiden jatkaminen kanteen kohteensa olevalla alueella tekee poromiesten oikeudet käytännössä tyhjäksi, sillä oikeudenkäynti kokonaisuudessaan voi kestää useita vuosia, jona aikana metsähallitus on ehtinyt hakata kaikki tärkeät porolaitumet.

Poromiehet ovat aloittaneet kanteen laatimisen ja todistusaineiston keräämisen hakkuita vastaan. Hakkuut tarkoittavat toteutuessaan poroelinkeinon häviämistä Nellimin alueelta ja lyhyellä tähtäimellä elinkeinon kannattavuuden olennaista alenemista.

Myös Suomen porosaamelaiset ry. paheksuu Metsähallituksen toimintaa Inarin metsäkiistassa. Metsähallitus keskeytti kesäkuun alussa neuvottelut Inarin metsäpaliskuntien ja Saamelaiskäräjien kanssa yksipuolisella päätöksellään, ja aloitti porojen laitumina korvaamattomien arvokkaiden metsien hakkuut elokuussa Hammastunturin paliskunnan alueella.

Lokakuussa hakkuita on laajennettu kolmen muun paliskunnan alueelle. Parhaillaan hakataan Kessissä, Paadarskaidissa ja Nellimissä. Nellimin alueella laitos on merkinnyt uusia hakkuusuunnitelmia jo ennestään raskaasti hakattuihin metsiin.

Vetoamme Suomen hallitukseen jotta Metsähallituksen toiminta saataisiin järjestykseen. Ei voi olla oikein, että lain ja sopimusten suojaamaa saamelaisporonhoitoa saadaan jatkuvasti ajaa ahtaalle kenenkään puuttumatta asiaan, sanoo puheenjohtaja Juha Magga.

Lisätiedot: puheenjohtaja Juha Magga 0400-246 468
PL 33, 99400 ENONTEKIÖ juha.magga@pp2.inet.fi