-->

Päiväkirja

Alkuperäiskansojen musiikkitapahtuma Inarissa

28.05.2005

Ijahis Idja -musiikkitapahtuma järjestettiin Inarissa nyt toista kertaa. Tämän vuoden yöttömän yön musiikkijuhlan teemana oli saamelaisnuoret ja nenetsien musiikkikulttuuri. Nenetsit ovat yksi Venäjän alkuperäiskansoista ja samoin kuin saamelaiset nenetsit ovat perinteisesti saaneet elantonsa poronhoidosta.

Samaan aikaan Ijahis Idja -tapahtuman kanssa Inarissa järjestettiin Barentsin alueen Porotalousseminaari sekä perinteinen kalottiakatemia, jonka aiheina olivat inhimillisen kehityksen tila ja ilmastonmuutoksen vaikutukset Pohjoiskalotilla.

Seminaarien ja workshopien lisäksi Ijahis Idja -tapahtumaan kuului konsertteja. Perjantaina Inarin Kalasatamaan pystytetyssä teltassa esiintyi mm. palkittu saamelaislaulaja Niko Valkeapää yhtyeineen, koltarokkari Tiina Sanila sekä saame-etnoyhtye Vilddas. Sää ei suosinut tapahtumaa, sillä ilma oli kylmä ja voimakas kevättuuli repi esiintymispaikaksi pystytettyä telttaa. Konsertteja katsomaan ahtautuneessa joukossa näkyi runsaasti kevään aikana tutuksi käyneitä inarilaiskasvoja. Illan aluksi joikasi mm. Ulla Pirttijärvi.

Lauantaina oli vuorossa nuortenkonsertti, jossa esiintyi nuoria saamelaisia musiikintekijöitä, kuten utsjokelaisyhtye Jiella sekä inarilaisräppärit Amoc ja Aziz. Sää ei suinkaan parantunut - päinvastoin, lauantaina taivaalliset vesihanat avattiin. Nuori yleisö villiintyi etenkin inarinsaameksi räppäävien Amocin ja Azizin esityksistä.