Alkuperäiskansan suojaksi suunnitellut ja rakennetut ohjelmat eivät Suomessa ole vielä tuottaneet toivottua tulosta. Saamelaiset ovat vähemmistönä Inarin kunnassa, jonka virallinen kanta on hakkuiden jatkamisen suosiminen. Saamelaisilla poronhoitajilla ei ole mitään demokraattista mahdollisuutta saada ”kaikki samalla viivalla”-periaattella ääntään kuuluviin maankäyttöasioissa. Tämä rakenteellinen voimattomuus johtaa kansalaisaktivismin keinojen todelliseen tarpeeseen. Greenpeacen tuki ja apu poronhoitajille ja siitä noussut julkisuus antaa toivoa siitä, että neuvottelujen käyminen minimitasolla- kuullaan, mutta ei kuunnella- ei enää riitä.

Saamelaisten kotiseutualueella tapahtuvat, jatkuvat ammattimaiset metsähakkuut eivät hyödytä saamelaisyhteisöjä juuri mitenkään: ne työllistävät muutamia yksittäisiä saamelaisia ja näin tarjoavat heille toimeentulon, mutta samalla nävertävät pohjaa perinteisiltä luontaiselinkeinoilta. Perinteinen saamelainen elämäntapa, joka on ollut täysin sidoksissa oman alueen ja sen sietokyvyn tuntemukseen, häviää koko ajan hälyttävän nopeasti ulkoisten paineiden takia. Vapaasti laiduntavan poronhoidon harjoittajat eivät yksin kykene päättämään ja vaikuttamaan elämäntapansa säilymisestä tai katoamisesta.

Metsähallitus sekä maa- ja metsätalousministeriö työntävät vastuun Inarin tilanteen ratkaisusta edelleen paikalliselle tasolle, että saamelaispaliskuntien tulisi ratkaista kiista neuvotteluissa Metsähallituksen kanssa. Tämä jo pitkään kokeiltu menettely ei ole saanut aikaan minkäänlaista poronhoidolle myönteistä lopputulosta. Neuvottelutilanne itsessään on mahdoton: Suomen valtion voittoa tavoitteleva liikelaitos, jolle on asetettu tietty tulostavoite saavutettavaksi sekä delegoitu toteutus- ja neuvotteluvastuu ja saman kyseisen liikelaitoksen toiminnasta kärsivä osapuoli, saamelaiset poronhoitajat eivät ole mitenkään keskenään tasavertaiset neuvottelukumppanit.

Laidunmaakiista ei ole paikallinen ja paikallisesti ratkaistavissa oleva: saman kaltaisia ongelmia esiintyy ympäri Saamenmaata neljän valtion alueella poronhoitajien ja metsätalouden välillä. Maankäytöstä voi päättää vain maan omistaja. Tässä tapauksessa se on Suomen valtio, jonka näyttö maiden saantiin saamelaisalueella on edelleen epäselvä. Kyse onkin saamelaisia ympäröivien valtioiden suhtautumisesta toiseen kulttuuriin: voiko taloudellisesti vähemmän kannattavaksi ja pienempää ryhmää hyödyttäväksi katsottu maankäyttömuoto mennä valtaväestön tarpeiden ja vaateiden ohitse. Saamelaiset poronhoitajat ovat jo useasti ilmoittaneet kantansa tilanteen ratkaisuksi: todellinen, riittävä osallistuminen maankäyttösuunnitteluun tarkoittaa sitä, että poronhoitajien sana painaa neuvottelupöydässä yhtä paljon kuin Metsähallituksen. Että heidän elinkeinolleen välttämättömäksi ilmoittamat laidunalueet ovat todella sitä.

Saamelaisneuvosto tukee yksimielisesti Inarin poronhoitajien ja Suomen saamelaiskäräjien vaatimuksia Inarin metsäkiistassa. Saamelaisneuvosto ryhtyy myös selvittämään, rikkooko ennen näkemättömällä julkisella voimalla tapahtuva poromiehiin ja heitä tukeviin tahoihin kohdistuva julkinen mustamaalaus, herjaus, painostus ja pelottelu ihmisoikeuksia.

Saamelaisneuvoston puolesta,

Aleksander Kobelev
Saamelaisneuvoston puheenjohtaja

Olav-Mathis Eira
Saamelaisneuvoston varapuheenjohtaja

Saamelaisneuvosto
Seitatie 35
99980 Utsjoki
e-mail: saamicouncil@saamicouncil.net