Poronhoitajat kertovat
Inka Saara Arttijeff, poroperheen tytär, 20 v.
13.04.2005
Inka Saara Arttijeffin porot laiduntavat Nellimin tokkakunnan alueella. Inka Saara asuu tällä hetkellä Inarissa ja opiskelee Pohjois-saamen kieltä ja kulttuuria Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa. Porotöissä hän on kulkenut vanhempien mukana vauvaikäisestä lähtien, kuten sisarensakin; "Porojen kanssa me olemme kasvaneet".
Inka Saaran veli opiskelee Toivoniemessä luontais- ja porotalouden koulutusohjelmassa, hän on päättänyt ryhtyä poronhoitajaksi. Inka Saaran tulevaisuuden suunnitelmat eivät ole vielä varmat. Poronhoito on yksi mahdollisuus ammatiksi; "Kun isä antoi meille merkit lapsina, niin hän antoi mahdollisuuden ryhtyä poronhoitajaksi. Se on isän perintö meille, sitä haluaa sitten vaalia".
Inka Saara on ollut pari vuotta sitten Ohiossa vaihto-oppilaana. Vieläkin hän haluaisi ehkä lähteä tutustumaan elämään muualla. Mutta muuttaisiko hän kokonaan pois Lapista? "En minä ennen ajatellut, että jään, mutta nyt on identiteetti vahvistunu, niin ei ole enää niin helppo lähteä. Vapaasti laiduntava poronhoito on iso osa meidän kulttuuria."
Ja vaikka porotaloudessa on ongelmia, niin jostainhan se niitten ongelmien ratkaiseminen on aloitettava. Ja nämä (hakkuut) ovat muodostuneet ongelmaksi meille."
Inka on pettynyt Inarin kunnan toimintaan; "Kunnalle tulee kyllä pitkä punanen viiva, että mitä niitä jatkojalostuslaitoksillakaan tekee, jos ei oo kohta porojakaan. Nellim on vanha inarinsaamelainen kylä, niin on tosi surullista, ettei tätä elinkeinoa haluta puolustaa. Kyllä mielellään halutaan esittää saamelaista poronhoitoa, silloin kun siitä on hyötyä, mutta nyt ei tehdä mitään auttaakseen tätä vapaasti laiduntavaa poronhoitoa."
Inarissa monet nuoret haluavat poronhoitajiksi; "Toivoniemessäkin opiskelee nuoria, jotka haluaa poronhoitajiksi, mutta en tunne ketään, joka haluaa metsuriksi. Se(poronhoito) on elämän tapa. Se on niin luonnollista, kun on syntynyt poroperheessä. Tää on saamelaisaluetta, me ollaan täällä alkuperäinen kansa, ja poronhoidon pitäis olla ykkössijalla" "En minä silti halua, että metsureilta työt loppuu."
Tulevaisuus on vielä auki. Voiko metsien tilanne vaikuttaa siihen?
"Kyllähän se niin on, että maalaisjärkikin sen sanoo, että jos nämä metsät hakataan, niin ei tänne halua sitten enää tulla."