Päiväkirja
Greenpeacen leiri purettiin Anti-Terror -häiriköinnin saattelemana
25.04.2005
Poliisi puuttui eilisiltana Greenpeacen leirin purkamista häirinneiden henkilöiden riehumiseen Inarin Nellimissä. Greenpeacen leirin purkua häirittiin tuttuun tapaan humalassa tönimisellä, päällekäymisellä, huutamisella ja tavaroita varastamalla.
Poliisi jouduttiin soittamaan paikalle, koska Metsähallituksen aluejohtaja oli taas haluton puuttumaan Anti-Terror leirin ympärillä tapahtuvaan toimintaan. Laitoksen aluejohtajalle on soitettu aina ennen poliisin paikalle kutsumista, mutta tuloksetta. Poliisin apuun häirinnän vuoksi on jouduttu turvautumaan kolme kertaa viimeisen viikon aikana.
Anti-Terror-väki jätti oman leirinsä tyhjäksi myöhään illalla poliisin käytyä paikalla ja puututtua riehumiseen. Greenpeacen leiri purettiin ja leiripaikka siivottiin aamuun mennessä.
Metsähallituksen luvilla pystytetyltä leiriltä käsin harjoitetusta kiusanteosta ja häirinnästä on tehty ja tullaan tekemään tutkintapyynnöt poliisille. Nämä liittyvät mm. fyysisiin päällekarkauksiin sekä metsäkoneella ja moottorikelkoilla aiheutettuihin vaaratilanteisiin.
-Metsähallituksen johto ja Maa- ja metsätalousministeriö piilottelevat metsäkiistassa. Ratkaisuja ei näytetä haluavan tehdä, vaan kuvitellaan että lomautusuhkauksilla, terrorisointiin kannustamalla ja asiakysymyksistä vaikenemalla saadaan vuosikymmenien huonosta asioiden hoidosta aiheutunut tilanne ratkaistua, sanoo Greenpeacen metsävastaava Matti Liimatainen.
-Asia on kuitenkin nyt vaiheessa, jossa pakoilu ei auta. Saamelaisneuvoston aloittama koalition muodostus ja lakityö Inarin poromiesten tukemiseksi, metsäteollisuuden asiakkaiden kiinnostus sekä Saamelaiskäräjien mukana olo neuvotteluissa varmistanevat sen, että kriittisen tärkeitä porojen laidunmetsiä ei enää voida entisessä laajuudessa hakata, toteaa Matti Liiimatainen.
Greenpeace on edelleen sitä mieltä, että Inarin metsurien työpaikat on turvattava valtion metsätaloutta uudelleen mitoitettaessa. Tämä voidaan helposti ratkaista valtion kompensaatioin ja tukitoimin. Kysymys on paikallisesti isosta mutta valtakunnallisesti ratkaistavissa olevasta asiasta. Käytännön ratkaisuja on esitetty Greenpeacen ja Suomen luonnonsuojeluliiton maaliskuussa julkaisemassa Ahtaalle ajetut-raportissa. Näihin kuuluisivat mm. saamelaisalueen eteläosassa sijaitsevan Lapin paliskunnan alueella metsurityöhön siirtyminen konehakkuiden sijaan, nuorten metsien harvennukset ja hakkuutähteiden keräämisen tehostaminen.
Greenpeacen kampanja vanhojen metsien suojelun puolesta jatkuu. Järjestöllä on toimisto ja kansainvälistä henkilökuntaa Inarissa myös tästä eteenpäin. Yhteydenpito metsäteollisuuteen ja teollisuuden asiakkaisiin, päättäjiin ja tiedotusvälineisiin jatkuu.
Kiistanalaisten metsien käytöstä neuvotellaan seuraavan kerran paliskuntien, Saamelaiskäräjien ja metsähallituksen kesken kesäkuun alussa.
Lisätiedot: Matti Liimatainen, metsävastaava, Greenpeace, matti.liimatainen@nordic.greenpeace.org