-->

Tiedotteet

Stora Ensolta vaaditaan yhteiskuntavastuuta

23.03.2005


Metsäyhtiö Stora Enson yhtiökokouksessa käsitellään tänään osakkeenomistajien aloitetta lopettaa puunhankinta saamelaisten kotiseutualueen kriittisen tärkeiltä laidunmetsäalueilta. Yhtiö on valtion liikelaitoksen Metsähallituksen suurin asiakas ja ostaa suurimman osan laitoksen saamelaisalueelta hakkaamasta puusta.

Yksityisten osakkeenomistajan aloitteen esittelevät Inarista kotoisin olevat saamelaiset Janne Saijets ja Pauliina Feodoroff.

- Saamelainen poronhoito on tänä päivänä kulttuurimme, koko elämäntapamme tärkeimpiä perustoja. Se on viimeinen täysin luonnosta riippuvainen elämäntapa, jota nykyajan ihminen voi harjoittaa ammatikseen. Suomen valtio on koko itsenäisyytensä ajan ollut haluton ratkaisemaan saamelaisten asemaa ja oikeuksia koskien maankäyttöä, sanoo saamelaisneuvoston jäsen Pauliina Feodoroff.

- Vähemmistönä olemme aina joutuneet väistymään ”tärkeämpien” maankäyttäjien tieltä. Porometsissämme tapahtuvat hakkuut ovat edenneet siihen pisteeseen, että jos nyt peräännymme suojeluvaatimuksissamme, ei tulevaisuudessa ole enää metsiä joita puolustaa, sanoo Feodoroff.

- Kysymys on kulttuurista, elämäntavasta ja vähemmistön suojasta. On häpeällistä, että virallinen Suomi puhuu alkuperäiskansojen oikeuksista ja vähemmistöjen suojelusta maailmalla, ja samaan aikaan ajaa omaa vähemmistöään ahtaalle Inarissa, sanoo Janne Saijets.

Valtion vanhojen metsien hakkuut vahingoittavat saamelaiskulttuurin perustana olevaa vapaasti laiduntavaa poronhoitoa. Sen harjoittamista valtionmailla suojaavat kansainväliset ihmisoikeussopimukset, perustuslaki ja poronhoitolaki. Metsähallitus on kuitenkin jatkanut kriittisen tärkeiden laidunmetsien hakkuita vuosikymmenten ajan poromiesten vastalauseista piittaamatta.

YK:n ihmisoikeuskomitea huomautti marraskuussa 2004, ettei Suomi ole vieläkään ratkaissut saamelaisten kotiseutualueen maankäytön ongelmia. Ihmisoikeuskomitea korosti etenkin poroelinkeinon huomioimisen tärkeyttä.

- Stora Enson pitäisi lopultakin päättää roolinsa saamelaisalueen metsien käytön konfliktin ylläpitäjänä. Yhtiön kannattaisi alkaa kuunnella asiakkaitaan, ja puolustaa porojen laidunmetsiä hakkuita vastaan mieluummin kuin keittää niistä sellua, sanoo Greenpeacen metsäkampanjavastaava Phil Aikman.

Lisätietoja: Pauliina Feodoroff, 040-736 4475
Jan Saijets, 040-760 9360
Matti Liimatainen, metsävastaava, Greenpeace (osakkeenomistaja), 0400-346 329
Phil Aikman, metsävastaava, Greenpeace, 040-879 2472
Mikael Sjövall, tiedottaja, Greenpeace, 050 3696 202

http://weblog.greenpeace.org/metsa