Päiväkirja
Laimea mielenosoitus Paadarskaidissa
18.03.2005
Arviolta kuusi-seitsemän kymmentä ihmistä, joista osa oli metsureita, saapui eilen leiriimme banderolleineen. Jo aamusta oli traktori käynyt auraamassa tien mielenosoittajien bussia, ja muutamaa henkilöautoa varten. Mielenosoittajien lisäksi paikalla oli toimittajia lukuisista eri tiedotusvälineistä, mielenosoittajien omat kuvaajat, sekä poliisit, jotka seisoskelivat lumipenkan päällä. Olipa paikalle tuotu jokunen lapsikin, sekä kaksi poroa. Banderollit olivat pääosin vanhastaan tuttuja; kuten "Greenpeace, mene kotiin". "ja "Greenterror". Puhuja kertoi kaikkien näiden ihmisten haluavan elää täällä vastakin. Sanomaa näkyi olevan tuomassa monia tuttuja kasvoja, melkein naapureitakin.
Paikalle tuotujen porojen tehtävänä oli demonstroida omaa ruokavaliotaan. Ilmeisesti haluttiin korostaa jäkälälaidunten merkitystä poron ruokavaliolle. Maahan kaadettiin pussillinen jäkälää. Poro söi jäkälän. Sen jälkeen sen eteen heitettiin puukalikka, ja huudettiin:"Katsokaa, se ei syö puuta"! Yhteisymmärryksen luominen aloitettiin siis peruskysymyksistä, joista oli helppo olla samaa mieltä.
Tivaamiseen ja tinkaamiseen olivat ilmeisesti monet aika väsyneitä, koska sitä ei jaksettu kauan jatkaa. Mielenosoitus oli kaikenkaikkiaan aika vaisu. Ehkä parempi niin, sillä siten tarjoutui tilaisuuksia keskusteluun Greenpeacen edustajien ja mielenosoittajien välillä.
Metsurit olivat huolissaan työpaikoistaan, eikä ihme: kävi ilmi ettei Metsähallituksen johto koskaan ole näyttänyt työntekijöilleen paliskuntien karttoja alueista joista nyt puhutaan.
Ainakin he kertoivat olevansa siinä käsityksessä, että Metsätalous uhataan kokonaan lopettaa. Kartta, samoinkuin muutakin tietoa asiasta löytyy kyllä nettisivuiltamme. Olimme myös tehneet tiedotteen, jota jaoimme tilaisuudessa, ja muutamat jopa lukivat sen.
Pitkän työrupeaman aikana emme ole juurikaan ehtineet levätä, joten eilen illalla päätimme mennä Inarin Kultahoville katsomaan uutiset. Paikalle ilmestyi myös päivällä mielenosoituksessa tapaamamme metsuri. Metsuri ei boikotoinut meitä, vaan istui pöytäämme, ja joimme virvokkeet. Ensimmäisen kierroksen tarjosi metsuri, toisen me. Juttelimme niitä näitä. Hän ei kuulema henkilökohtaisesti aikonut boikotoida poronlihaakaan. Illan lopuksi liftasin samaisen metsurin kanssa jonkun inarilaisen naisen kyytiin, molemmat olimme kylälle menossa. Minä kerroin tekeväni töitä Greenpeacelle, ja metsuri kertoi olevansa metsuri. Nainen tarjosi meille kyydin autossaan todeten rauhallisesti:"No, sehän on hyvä, että molemmat ovat edustettuna". Mitäpä tuohon lisäämään.
Eini